Vuoden ensimmäinen päivä. Olen suorittanut viimeisen konvehtirasian tunnollisesti, melkein pahoinvointia lähennellen. Roskiin ei toki voi heittää pahintakaan konvehtia! Ei sen puoleen, ei minulla ole paino-ongelmaa kuin päässäni. Ja siellä on paljon muutakin problematiikkaa. Omituisia ajatuksia. Esimerkiksi minusta on aivan hirvittävää kuunnella jonkun syömistä. Keskittymiseni herpaantuu, ärsyynnyn leukojen louskutuksesta. Kai se on jotain sairautta sekin, ettei voi sulattaa mässytystä? Yritän, ja yleensä olenkin sanomatta mitään. Mutta joka kerta sama juttu. Kun esimerkiksi äitini soittaa minulle, riittää jo, kun kuulen hänen samalla pureskelevan jotain. Olen valmiiksi ärsytetty.

Toinen ongelmani, tai ei oikeastaan minun, on seksuaalinen haluttomuus. Olen osani tehnyt, nyt en enää haluaisi. Ainakaan tässä suhteessa. Minulle se on ongelma vain siksi, että se on toiselle osapuolelle ongelma. Olisin valmis antamaan hänelle vapauden lähteä tai jäädä, tehdä mitä ikinä haluaa, mutta seksiin painostaminen on vihoviimeistä ahdistelua, mitä kaipaan. Valitettavasti näin on, enkä jaksa uskoa, että tilanne muuttuu. En edes jaksa uskoa uuteen rakastumiseen.

Sitten on vielä raha, tuo ainainen paholainen. Kaikki, mitä ansaitsen, viedään minulta. Aina joku tarvitsee jotain. Olen viehättynyt kovasti tavarasta luopumisen ajatuksesta ja suunnitelmissani on tehdä suuri puhdistus heti alkuvuodesta. Karsia kaikki turha, mitä säästelen kaapeissani jotakin kummaa varten. Tuskin lapsetkaan haluavat kaikenlaisia irtokuppeja ja rumia liinavaatteita tai vielä vähemmän omiani. Koriste-esineitä? Noup. Luottokortit olisi pakko leikata moneen osaan, jos koskaan haluan päästä niistä. Mutta pakko pitää joku pahan päivän varalle. Ja niitähän riittää. Jos ei muuta, niin on tankattava. Ja jos ei ole millä tankata, silloin vingahtaa. En viitsi enää pyydellä enkä kysellä. Yritän sitten maksaa kun taas saan saataviani. Mutta sitten on taas seuraava kriisi valmis: Syntymäpäivät, juhannus, joulu, valmistujaiset, rippijuhlat... enkä ole selvinnyt edellisestäkään.

Siksi yksi ratkaisu, joka aina lohduttaa, on avioero. Sen ansiosta pystyisin ratkaisemaan taloudelliset ongelmani. Mutta se on ratkaisu, jota en ole pystynyt tähän päivään mennessä vielä tekemään. Koska niin moni asia on kuitenkin ok. OIKEASTI. Vaikka tässä valitan, tosi paikan tullen näen hyviäkin asioita. Asioita, joita tulisin kaipaamaan.