Pitkä aika on kulunut viime kirjoituksesta. Takana on HYVÄ kesä matkoineen, parisuhdekin koki uutta elpymistä ja huomasin taas, miten mukava on tehdä asioita kahdestaankin. Oma mies alkoi taas tuntua rakkaalta ja läheiseltä, kun saatiin yhteistä aikaa. Sen kunniaksi varattiin jo seuraava konserttireissu joulukuulle, ehkä mennään yöksi hotelliin ja päivällä vähän jouluostoksia?

 

Jouluostoksista puheenollen, työtilannetta uhkaa yt-neuvottelut ja lomautukset, niinkuin monella muullakin Suomessa. Se pistää hieman mielen apeaksi. Tuntuu, ettei työnteko suorastaan enää kannata, eikä sillä ole mitään arvoa johtoportaalle. Mitä enemmän juokset, sitä lujempaa sinua juoksutetaan. Olen ajatellut äänestää jaloillani ja jättää hukkuvan laivan. Haistakoot ite. Voi olla, että teen elämäni virheen, voi olla että katkerasti kadun. Mutta sitten sekin on kokeiltu ja kenties taas uutta oppia tarttuu hihaan. En ole siis hyppäämässä tyhjään vaan minulla oikeasti on varasuunnitelma. Elämä kantaa.

 

Sain keskusteltua veljeni vaimon kanssa antoisasti syistä, jotka ovat johtaneet "perinnöttömyyteeni". Halusin kertoa asioita omalta näkökantiltani ja korostinkin, etten suinkaan vihaa yhteistä vanhempaamme. Uskon vain, että asioita on joskus vaikea muuttaa. Varsinkin jos toinen osapuoli on aina oikeassa. Eikä koskaan näe omaa osuuttaan tapahtumiin. Eikä osaa pyytää anteeksi. Niinpä on helpompi olla olematta tekemisissä, kuin piinata itseään vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen kelpaamattomuudellaan ja (toisen mielestä) väärillä toimintatavoillaan. Otan osaa, mikäli nyt tämän uuden piltin ilmaantuessa maailmaan eivät osaa antaa perheelle rauhaa toimia omalla tyylillään.

 

Lasten kasvatus on sikäli herkkä asia, että siinä ei voi kuin luottaa omiin valintoihinsa ja toivoa tekevänsä oikein. Paremmissakin perheissä kuohuu. Minun ajatusmaailmani on ollut "lepsu", tyyliin :"Se on vaan elämää". Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu, mutta kaikesta voi jutella ja ottaa opiksi. Natsityyli ei ole tietyistä syistä minun makuuni. Minusta on turha nostaa kohtuutonta meteliä joka asiasta. En tosin myöskään halua kannustaa lapsiani päättömyyksiin. Mutta itsekin olen kokeillut alkoholia ja tupakkaa ja seksiä jossain vaiheessa nuoruuttani, eikä siitä nyt NIIN kauan ole, ettenkö muistaisi, mistä tuli huonot fiilikset ja mistä paremmat. Ei se olisi kielloista miksikään muuttunut, tai sitten asiat olisi kokeiltu mahdollisesti vielä kovemmalla rytinällä. Eikä minusta tullut kunnotonta puliakkaa, ei imppaajaa, narkkaria tai linnakundia. Olen järkeillyt tämän asian niin, että mieluummin näkisin lapseni olevan linnassa kuin kuollut. Toki toivon, ettei kukaan lankea aineisiin missään muodossa ja yritän heille antaa valistusta parhaani mukaan, mutta tekemättä asiasta valtavaa numeroa. Minun nuoruudessani valistus oli lähinnä tyyliä: "Tänne ei sitten maha pystyssä tarvi tulla!"

 

Toistaiseksi näyttää siltä, että olen tehnyt jotain oikein. Minulla on kolme reipasta, kaunista ja "normaalia" lasta. Sitä ei toinen vanhemmistani ole päässyt toteamaan omien asenteidensa vuoksi. Mutta onneksi meillä on muita läheisiä aivan riittävästi.