ettei ihminen osaa kaiken aikaa olla kiitollinen kaikesta siitä hyvästä, mitä on elämässä saanut. Minullakin on kaikki periaatteessa erittäin hyvin. Silti sellainen perustyytymättömyys jossain naputtaa, että miksei näin, miksi noin, miks noilla on ja meillä ei... On koti ja työ ja terveet lapset, harrastuksia ja ystäviä ja lemmikkejä. Silti pitäis aina jonkin asian olla toisin. Kun on parisuhteessa, olis kiva olla joskus ilman. Palkkaa pitäis saada enemmän. Vois matkustella ja mennä ja tulla oman mielen mukaan. Kunto vois olla kovempi. Lapset vois olla hyväntuulisia ja ainakin pian alkaa suunnitella muuttoa omaan kämppään;) No, katsotaan, sanotaanko 8 vuoden kuluttua.

Sitten kun lukee lehdistä tai kuulee uutisista näitä traagisia tapauksia, mitä ihmisille on käynyt, oikein sydän puristuu kokoon ja tuntee mielessään niiden ihmisten tuskan, joilta on vaikka lapsi tapaturmaisesti kuollut. Voi kunpa heille voisi antaa enkelin siivet ylle lohduttamaan.

Ajattelin tätä blogia perustaessani, että mulla olisi paljonkin asiaa. Missäköhän se kaikki asia nyt luuraa? Jotenki helpompi olla, kun ei koko ajan ajattele ja analysoi asioita puhkipahki. Kerran sain kirjoituspuuskan ja ruodin armottomasti avioliittoani, mutta kun aioin tallettaa tuotoksen, se hävisikin taivaan tuuliin. Siis NIIN turhauttavaa, etten jaksanut enää toistamiseen ajaa itseäni sellaiseen mielentilaan.

Eikä taida nytkään tämän enempää irrota. Toivottavasti pian pääsen vauhtiin!